Olen koonnut aiemmat kirjoitukseni yhteen nippuun, jolloin historia on paremmin luettavissa. Tästä eteenpäin kirjoitan normaaliblogin tapaan, mikäli tämä nyt normaalia on.
Viime yönä Imovane ei tehonnut juuri lainkaan. Jalat vapisevat, olen kaikin tavoin voimaton.Nukkunut olen ehkä kolme neljä tuntia. Ruoka ei maita. Tänään on Äitienpäivä!
Mielenkiintoista, jos sana on sopiva, on se, että sekä äitini että isäni (kesällä 89v.) voivat paremmin kuin minä. Mutta katkera en voi/saa olla.
Mieleeni on tullut tässä ajan kuluessa mm. se, millaista valtaa lääkärit käyttävät.
Vaikka diagnoosi kohdallani pitäisi paikkansa, "syvä masennus", niin ensimmäisen diagnoosin arvaaja vaikuttaa seuraavien tapaan kohdata potilas. Erityisesti sen sain kokea 16.4. Hatanpään ensiavussa, jonne menimme totaalisen pahoinvoinnin ja uupumuksen takia. Puolisoani ei mielellään olisi edes päästetty juttelemaan lääkärin kanssa, vaan nuori 'tyttö' lähes pakeni paikalta puolisoni ilmestyttyä.
Kun hän yritti selittää, että emme olleet tulleet sydänoireiden takia vaan täydellisen uupumuksen, tämä nuori lääkäri väitti sydänoireitten olleen syynä, mistä puolisoni lähes kiihtyi tähdentäen, että syy ei ollut TUO jonkun tulkitsema diagnoosi. Kun pyysimme määräystä jatkotutkimuksiin, tyttö totesi, ettei ollut aihetta jatkotoimenpiteisiin: "Asia on loppuunkäsitelty." Kutsuipa vielä toisen lääkärin ja turvamiehen paikalle!!! Tilanne ei ollut uhkaava, mutta kiire oli pois. HÄVETKÖÖN!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti