torstai 21. toukokuuta 2009

Puolison puhetta 11. Kotikäynti

Tänään oli sitten kotikäynnin vuoro. Hain umpiuupuneen potilaan aamulla. Illalla oli syötetty 100mg Ketipinoria, 30mg Mirtazapiinia ja 20mg Tenoxia. Oli ollut pyörryksissä neljään asti, ja kotona hereillä pyörryksissä, mutta unta ei saanut, kun paikat vapisi ja pulssi oli levossa yli 90!

Paljonkohan ne vielä myrkkyjä lykkää - kun puhuu kuitenkin ihan järkeviä toistaiseksi, mutta ikävä on kotiin ja ns. normaaliin elämään.

Tänään ei siis annettu Mirtazapiinia päiväsaikaan, se annetaan illalla pakettina 60mg (maksimiannos) muitten hillojen kanssa - Tenoxin ja Ketipinorin.

En tiedä, mutta tuntuu siltä, että olen käsittänyt "hoidon" kaiketi jotenkin väärin!

Tempasiskoos Mirtazapiinia naamaan ihan koe-eläinpuistohengessä;) vaikka 15mg:aa nyt alkuun...kokeeksi?!

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Hoitoneuvottelua/puolison pohdintoja 10.

Tänään sit oli keskustelu Psykiatrin, erikoissairaanhoitajan ja omasellaisen kanssa + potilas ja minä. Ihan kivoja ihmisiä. Mutta yllättävää oli kaiketi se, että olin omin neuvoineni arvioimassa hoidon lähtökohtaa.

Totesin, että kun lähete oli Taysiin lähetetty, se oli käännetty potilasta näkemättä niemeen. Totesin myös, että mitäpä jos omalääkärin viesti olikin puutteellinen, että yleislääkäri oli muotoillut lausuntonsa trendikkäästi vain ja ainoastaan vain tukemaan Masennusta, mihin Taysin psykiatrisen edustajat reagoivat kuin todettuun sairauteen. Että mitäpä, jos alkuperäinen hypoteesi olisikin väärä, että eikö psykiatrian edustajien olisi ollut kohtuullista perehtyä potilaaseen - siksihän lähete erikoissairaanhoitoon lähetettiin? Mutta 'nuha- ja yskälääkärin' lähete oli riittävän vakuuttava potilaan diagnoosiksi - mihin näitä erikoistuneita yleensä tarvitaan? Oireitten perusteella voisin minäkin nettiä selailemalla diagnosoida trendikkään taudin. Totesin myös, että Freudin aikoina erityisesti naiset olivat heikkohermoisia, ja sairastivat Hysteriaa! Nyt sairastetaan Depressiota.

Olin mennyt viivan yli, mutta kohtalaisen maltillisesti Psykiatri asiaan suhtautui. Ainakin sen sain aikaan, että lähete EEG:hen ja aivojen sekä niskan seudun magneettikuvaukseen luvattiin - saapa sitten nähdä milloin...

Lääkeannosta senkun lisättiin: Ketipinoria lisättiin 50mg:sta 100mg:aan ja Mirtazapiiniannos annetaan illalla kerralla 60mg, kun kerroin potilaan kokevan itsensä voimattomaksi päiväsaikaan. Tenox kaiketi edelleen 20mg illalla.
Vaikuttaa tuhdilta iltapalalta, mutta kyllä lääkäri tietää.

Mitähän minä tarvitsisin; kuntosalilla kävin eilen kuukauteen. Mutta kylmä kossukin kelpaisi, jos olosuhteet sallisivat.

Huomenna pitäisi hakea potilas/vaimo kotikäynnille, päiväksi vain.

Voi helvetti!

tiistai 19. toukokuuta 2009

Iltaraportti/puoliso 9. Tankki täyteen!

Viikko hoidossa. Kävin äsken katsomassa. Nukkumattomuutta oli ollut ja jalat tönkköinä. No se varmaan helpottaa, kun lääkepatteri panostettiin:

Mirtazapin aamulla 7,5:stä 15mg ja iltapäivällä sama temppu 7,5:stä 15mg, illalla 30mg. = 60mg/vrk
Tenox illalla 40mg:sta 20mg:aan, mutta pantiin kovat piippuun ja lisättiin uusi lääke KETIPINOR 50mg illalla.

Enpä sano muuta kuin, että tavaraa tungetaan naamaan, kun järki tuntuu vielä kulkevan!

Huomenna klo 12.00 on meetinki, johon osallistun.

RUOKA ON KUULEMMA HYVÄÄ!

Jos en muuta toivo, niin ainakin sitä, että diagnoosi on ollut oikea.

On tää yhtä perkelettä - etten tuu ja sano!

maanantai 18. toukokuuta 2009

Aamuraportti, puolison puhetta 8.

Sain 'ilokseni' juuri kuulla, että potilas/puolisoni ei ollut taaskaan nukkunut - ainakaan kokenut. Klo 22.00 40 mg Tenoxia ja 30mg Mirtazapiinia. Klo 02.00 hakenut lisälääkkeen (Temesta? 1mg), mutta uni ei tullut.

Pitäisi siivota kämppää ja iltapäivällä taas niemeen potilasta kattoon.

...että tämmöstä...

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Haittavaikutuksia - puolison pohdintaa 7.

Lipitorin haittavaikutuksia Lääkelaitoksen mukaan:

Psyykkiset haitat
Yleiset: unettomuus.
Hermosto
Yleiset: päänsärky, heitehuimaus, tuntoharhat, tuntoaistin heikkeneminen
Yleisoireet
Yleiset: voimattomuus, rintakipu, selkäkipu, ääreisturvotus

Mirtazapinin haittavaikutuksia

Harvinaisia haittavaikutuksia (harvemmin kuin 1/1000 potilaalla): akuutti luuytimen heikkeneminen (veren eosinofiilien runsaus, jyvässoluniukkuus tai jyvässolukato, aplastinen anemia ja verihiutaleniukkuus), mania (mielialan liiallinen kohoaminen), sekavuus, aistiharhat, painajaiset/vilkkaat unet, levottomuus, kouristukset (kohtaukset), tahaton vapina tai värinä, lihasnykäykset tai -supistukset, tuntoharhat (epänormaali tuntemus kuten esim. puutuminen, polte, pistely), levottomat jalat, ortostaattinen hypotensio (huimauksen tai pyörrtyksen tunne erityisesti pystyyn noustessa), pyörtyminen, kuiva suu, ripuli, maksan transaminaasiarvojen kohoaminen, ihottuma tai rokkoihottuma, nivel- ja lihaskipu.

AMLODIPIN ORION -TABLETTIEN MAHDOLLISET HAITTAVAIKUTUKSET
Kuten kaikilla lääkkeillä, Amlodipin Orion -valmisteella voi olla haittavaikutuksia.
Hyvin yleiset (yli 10 %:lla potilaista):Nilkkojen turpoaminen.
Yleiset (yli 1 %:lla potilaista):Päänsärky, väsymys, huimaus, voimattomuuden tunne, sydämen tykytys, pahoinvointi, närästys, vatsakipu ja kasvojen punoitus.
Kun pulssi on korkea ja verenpaine niinikään päätettiin lääkeannosta nostaa 5mg:sta 10mg:aan (päivitys 18.5.)!

Puolisolla ilmenneitä oireita, joita ei tunnu rekisteröitävän (sinisellä). Näiden en väitä olevan kyseisellä potilaalla juuri lääkkeiden aiheuttamia, mutta tulipa mieleen.

Puolison pohdintaa 6. Unettomuus!

Tulee mieleen näköjään asioita toisten perään. Illalla tuli ajatuksiin mielestäni kiinnostava asia: Potilas/puolisoani on hoidettu alkuhypoteesilla "masennus", joka ei ehkä ole oikea lähtökohta. Puolisoni kärsi unettomuudesta, kroonisesta sellaisesta! Jos ihminen on pitkiä aikoja uneton tai vajaauninen, voi kyseinen tila tuottaa oireita, jotka ovat masennukseenkin soveltuvia. En itse asiassa muista hänen olleen masentunut sanan tyypillisimmässä mielessä, mutta unen puutteen tuottama tila oli masennusdiagnoosille soveltuva.

Masennus ja unettomuus eivät ole synonyymeja!

Lainaan tähän asiantuntijatekstiä unitutkija Jukka Alihangalta (LKT, Dosentti):

...Krooninen insomnia on diagnoosi joka ansaitsee tulevaisuudessa paikkansa yksinäänkin muiden työkyvyttömyyttä aiheuttavien sairauksien joukossa, eikä vain liitettynä johonkin psykiatriseen diagnoosiin...

Mistä unettomuus johtuu?

Kun ihminen ei saa unta, aivojen ns. "unikeskus" ei pysty voittamaan syvällä ydinjatkoksessa olevan ns. "valvekeskuksen" liiallista aktiivisuutta silloin kun normaalin vuorokausirytmin mukaan nukahtamisen pitäisi tapahtua.

Unettomuus voi johtua joko psyykkisistä tai fyysisistä eli elimellisistä syistä.
Aikaisemmin unettomuus katsottiin lähes yksinomaan psyykkiseksi oireeksi. Kuitenkin on osoittautunut, että unettomuutta voi esiintyä psyykkisesti täysin terveillä, muuten normaalia elämää elävillä työkykyisillä aktiivisilla ihmisillä
.

Pitkäaikainen unettomuus heikentää työkykyä, keskittymistä, muistia ja henkisiä voimavaroja sekä vaikuttaa terveydentilaa yleisesti heikentävästi ja herkistää ihmistä saamaan muita sairauksia.Moni asia voi aiheuttaa "valvekeskuksen" liiallista aktiivisuutta, mikä johtaa unettomuuteen...

Pitkäaikainen unettomuuskierre:

Pitkittyessään tilapäinen unettomuus johtaa tilaan, jota voisi luonnehtia sanalla "unettomuuskierre". Kun unettomuus jatkuu useita päiviä tai viikkoja, elimistössä tapahtuu unenpuutteen ja unettomuuskierteen mukana muutoksia koko elimistön säätelyjärjestelmissä ja seurauksena on ei vain psyykkinen unettomuus vaan myös koko elimistön toimintaa koskettava "somaattinen" unettomuus, jolle on tyypillistä autonomisessa hermostossa ns. sympaattisen hermoston yliaktiivisuus. Tällainen on tyypiltään varsin yleinen "stressiunettomuus".

Kun unen rakenne ja rytmi rikkoontuu, alkuyön hiljaisen unen kasvuhormonipiikki voi jäädä pois, samoin loppuyön kortisonierityspiikki. Näiden hormonien erittyminen ei kokonaan jää pois, mutta häiriintyy ja osa potilaan oireista voi pahentua näiden mekanismien kautta.

Unenpuutteen vuoksi keskushermoston ja koko elimistön yleinen ärtyvyys lisääntyy, lihakset ovat jännittyneet, ja levottomat, voi tulla esiin tarve koko ajan siirrellä jalkoja (ns. levottomat jalat). Pulssi on nukkumaan mennessä korkea, ja tuntuu tykytyksenä rinnassa. Hengitys on tiheää ja levotonta ja ns. hyperventilaatioon taipuvaisilla ihmisillä voi esiintyä liikahengitystä ja ilman loppumisen tunnetta. Usein esiintyy hikoilua, verenpaine voi olla koholla ja myös tuntoaisti voi olla herkistynyt aiheuttaen tarvetta koko ajan raapia ja kääntyillä. Tällaisessa tilanteessa ei vain ajatukset ja psyyke, vaan myös koko elimistön "jännitystila" aiheuttaa "valvekeskuksen" aktivoitumista ja ylläpitää unettomuutta. Osa tällaisista oireista voi myös olla unilääkkeen vieroitusoireita, jos unilääkkeitä on käytetty pitkään. Yleisen unenaikaisen sympatikotonian tai parasympaattisen aktiivisuuden vaimeuden seuraukset elimistössä näkyvät usein yksilöllisesti eri tavoilla siten, että kunkin yksilön heikoin kohta, akilleen kantapää antaa ensimmäisenä oireita. Toisilla jumputtaa sydän, sydämessä esiintyy rytmihäiriöitä, toiselle ilmaantuu ilman loppumisen tunnetta, paniikkihäiriöitä, joillekin tulee vatsavaivoja, virtsavaivoja jne…

Tyypillistä tällaiselle unettomuuskierteelle on, että tavanomaiset unilääkkeet eivät siihen auta kunnolla tai vain 1-3 tunniksi ja vaikka uni alkaakin, se keskeytyy toistuvasti lyhyiden väliaikojen kuluttua. Uni keskeytyy myös usein voimakkaisiin säpsähdyksiin ja tavallista pidempikestoisiin uniliikkeisiin, joiden jälkeen sydän hakkaa ikäänkuin pelästymisen jälkeen. Uudestaan nukahtaminen on vaikeaa. Tämä kertoo elimistön ja hermoston yliärtymystilasta, jota voidaan luonnehtia käsitteellä "hyperaktiivinen unenaikainen motoriikka". Tällainen tutkimuslöydös havaitaan lähes poikkeuksetta pitkäaikaista kroonista unettomuutta sairastavilla.

ON SYY UNETTOMUUTEEN ALUNPERIN MIKÄ HYVÄNSÄ, UNETTOMUUS USEIN YLLÄPITÄÄ ITSE ITSEÄÄN JA PITKÄÄN JATKUESSAAN EDELLÄ KUVATUT UNETTOMUUSKIERTEEN OIREET TULEVAT ESIIN.

Psyykkiset sairaudet ja unettomuus:
Moneen psyykkiseen sairauteen liittyy unettomuutta, mutta unettomuuteen ei läheskään aina liity psyykkistä sairautta!!! Depressioon, skitsofreniaan, neurooseihin liittyy usein unettomuus. Tällöin sairaudesta johtuva keskushermoston ja alitajunnan paine aktivoi valvekeskusta ja estää uneen tarvittavan psyykkisen ja fyysisen rauhoittumisen. Tällöin psyykkisen sairauden hoito esim. antipsykooteilla tai psykoterapialla voi parantaa myös unettomuuden...

Yhteenveto

Unettomuuden hoito ei ole yksinkertainen asia. Unettomuuteen vaikuttavat monet eri tekijät. Hoito, joka auttaa toista, ei välttämättä auta toista tippaakaan. Tilannetta voitaisiin verrata metsätöissä olevan hevosen rekeen, johon on lastattu liian suuri määrä tukkeja. Joskus voi olla niin että, jonkun yksinkertaisen asian -yhden tukin- poistaminen "reestä", esimerkiksi niskajännityksestä kärsivän potilaan fysikaallinen hoito, voi olla ratkaiseva, ja reki lähtee liikeelle, uni korjaantuu, potilas ei enää herää normaaliin fysiologiaan kuuluviin säpsähdyksiin, ja unettomuuskierre laukeaa. Toiselle taas tästä ei ole mitään apua. Mitään kaavamaista ratkaisua unettomuuden hoidossa ei ole.

Kuten moni unettomuudesta kärsivä on voinut todeta, että nukahtamislääke, joka poistaa alitajunnan unenaikaisen "painolastin" turruttamalla aivoja hetkeksi, ei välttämättä voita unettomuutta, vaan potilas herää aamuyöllä ahdistuneena, sydän jyskyttäen. Samoin tavanomaisena patenttiratkaisuna tarjottu serotoniinilääke ei poistakaan sitä masennusta, joka mukamas aiheutti unettomuuden. Unettomuuden hoito ei ole "yhden nuotin samba" (serotoniinilääke) eikä kahdenkaan (nukahtamislääke + serotoniinilääke) !

Tuohon ylläolevaan viitaten totea, että puolisoani on hoidettu juuri tuon "jälkimmäisen samban" = mirtazapiini + Imovane/Tenox mukaisesti!

...Ja iltapäivällä taas niemeen - aurinko näyttää paistavan...

lauantai 16. toukokuuta 2009

Puolison puheita 5.

Älkää kertoko kellekään: Olimme ilman lääkärin lupaa sairaala-alueen ulkopuolella. Jopa ajelimme autolla kolmisenkymmentä km Siuronkoskelle saakka.

No oli meillä hoitajan lupa, mutta sehän ei ollut virallinen.

Potilas ei voi hyvin. Kokee siis kaikenlaista oirehtimista. Erityisen ikävää on jalkojen pistely, jota on kestänyt jo kuukauden. Pistelyyn liittyy voimattomuuden tunne, mikä taas vaikuttaa koko mentaaliseen puoleen. Pistely ilmaantuu aina Mirtazapiinin oton jälkeen, ja sitä siis tapahtuu jatkuvasti. Aamulla 7,5mg , iltapäivällä 7,5mg ja illalla ennen nukkumaan menoa 30mg, päivittäinen annos siis 45mg.

On tullut mieleeni mm. lääkkeitten yhteisvaikutukset. Lääkeinfossa kuvataan kunkin lääkkeen sivuvaikutuksia, mutta myös niiden sopimattomuus joidenkin muiden kanssa. Mikä minua kiinnostaa, on se, että miten lääkeaineen sopivuus/sopimattomuus testataan, kun käytössä on useita esim. 5-6 eri lääkettä? Toki ymmärrän, että lääkkeen sopimattomuus jonkun toisen lääkeaineen kanssa on todennettavissa, mutta miten a sopii b:n, c:n, d:n ja f:n kanssa?
Onhan otettava huomioon, että c:llä ja f:llä voi olla joitain keskinäisiä sopimattomuuksia, niin miten varmistetaan kaikkien muuttujien sopivuus/sopimattomuus keskenään?

Siis jos a ja b saattavat aiheuttaa huonovointisuutta yhdessä nautittuna, niin mitä tuottavat yhdessä vaikkapa a, b ja d ja f, kun d:n ja f:n on havaittu tietyssä otoksessa tuottavan huimausta? Kun koko paketti sitten nautitaan, voidaanko olla ollenkaan varmoja näiden yhteisvaikutuksista?

Sain äsken puhelun, joka taas masensi. Potilaalta oli mitattu verenpaine ja pulssi. Verenpaine 94/152 ja pulssi 97! Kun syötävien lääkkeitten pitäisi pikemminkin rentouttaa!

Taidan juoda pullon viinaa - no en.

Ps. Potilaalla on Mirtazapiinin lisäksi tuo Tenox unilääkkeenä sekä verenpainelääke, kolesterolilääke ja jokin rytmihäiriölääke.

Puolison puheita 4.

Iltapäivää odotellessa (potilaskäynti) jälleen. Puoliso ollut nyt tiistaista asti niemessä. Eilen käynnilläni parituntinen pyhäjärven rannalla istuksien ja kävellen, jutellen. Jotain vaikuttaa tapahtuneen. Puhe ei ole niin epätoivoista kuin viime viikkoina. Tuntuu, että häntä hävettää olonsa täällä 'hullujen' joukossa - mitähän kaikki ystävät ajattelevat. Stigma? Itse en ajattele noin. Pikemminkin tuntuu siltä, että aika on ajanut sen mallin ohi, jossa mielenterveyspotilaat olivat 'hulluja' lopun ikäänsä. Ehkä kokemukseni jostain varhaisaikuisuudestani, jolloin äitini yritti epätoivoissaan itsemurhaa parikin kertaa, ehkä nuo kokemukset ovat muokanneet ajatteluani suuntaan, että 'tauti' kuin tauti; samaa paskaa kaikki, niistä selvitään, jos selvitään (kun selvitään)!

Eilen tuli mieleeni, että olisiko niin, että yhteiskunta rakenteillaan on omiaan tuottamaan herkimmille oireita, joita sitten hoidetaan näissä instituutioissa. Tarkoitan sitä, että sairas yhteiskunta kostaa terveimmille heidät 'sairastuttaen' - kun itsekkyys ja selviytyminen ja taistelu ovat terveen merkkejä, niin ne jotka eivät eivät kykene moiseen, 'sairastuvat' ensimmäisinä.

No, tänään jatketaan...

perjantai 15. toukokuuta 2009

Puolison puheita 3.

Olen taas valmistautumassa 'potilaskäyntiin'. Soitin ja kuulin, että 40mg Tenox ei nukuttanut viime yönä. Minun keinoni ovat pienet: positiivista asennetta ja toivoa. Eihän tietysti mitään ihmeparantumisia ole syytä odottaakaan, mutta kun eilinen vaikutti hyvähköltä päivältä, niin petyin kyllä kohtalaisen 'paketin' tehottomuuteen.

Tämä oikeesti alkaa tuntua 'ikävältä'!!!


h.b.

torstai 14. toukokuuta 2009

Puolison puhetta 2

Eilen kävin katsomassa potilasta. Tilanne on uusi ja jotenkin erityinen, ennenkokematon. Eilen oli tapaaminen osaston oman psykiatrin kanssa; minua ei vielä puhutettu - ehkä ensi viikolla. Oli päätetty (lääkäri oli päättänyt) , että sairaalassa ollaankin pari viikkoa ainakin - aikaisemmin viikko. Nukkuminen ei vanhalla lääkityksellä onnistunut, joten Mirtazapiini nostettiin 45mg:aan päivässä jostain 20mg:sta, otetaan aamuisin ja iltapäivällä sekä yötä vasten, lisäksi yöksi 40mg unilääkettä (en muista nimeä). Paketti suureni.

Ulkoilimme pari tuntia kauniilla niemellä. Tuntui, että minusta on suurempi apu päivittäisillä käynneillä kuin kotioloissa. Ajattelen saavamme tästäkin kokemuksesta jotain näkemyksiämme laajentavaa. Ilman kipua ei voi kasvaa - tai jotain sinnepäin.

Sain juuri soiton puolisolta. Kertoi, että oli nukkunut yli kolmeen yhteenmenoon, vaikutti pirteältä, oli kävelemässä jonkun kohtalotoverin kanssa tuulisella rannalla. Rohkaisevaa.

tiistai 12. toukokuuta 2009

Puolison puheenvuoro

Vihdoin hoitoon. Toivottavasti hoitoon - ainakin Tays kutsui. Viikon verran lepoa ja mahdollisesti lääkkeiden vaihto, ensi yö vielä vanhoilla lääkkeillä, jotta selviää, millaiset oireet ilmenevät. Viime yö oli kohtuullinen, mutta saapa nähdä. Olin puolisoni mukana sisääntulohaastattelussa. Ystävällisiäkin ihmisiä terveydenhuollosta löytyy.
Soitin kuulumisia. On kuulemma nuorehkoja potilaita anorektikkoja etc. huoneessaan.
Huomenna menen käymään ja kuulemaan/katsomaan Potilasta. Kaikkea elämässä sattuu, yllättäviä asioita. Toivottavasti kaikki selviää parhain päin.

hb.

maanantai 11. toukokuuta 2009

Unettomuus jatkuu

Imovane ei tunnu enää toimivan, uni ei tule. Olo heikko.
Puoliso soitti lääkärille ja kiiruhti sairaalaan pääsyä. Keskiviikkona
uudestaan, mikäli Taysista ei ennen mitään kuulu. Toivoisin kuuluvan.

Elämä on harmaata, harmaampaa kuin sää.

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Selvyydeksi

Olen koonnut aiemmat kirjoitukseni yhteen nippuun, jolloin historia on paremmin luettavissa. Tästä eteenpäin kirjoitan normaaliblogin tapaan, mikäli tämä nyt normaalia on.

Viime yönä Imovane ei tehonnut juuri lainkaan. Jalat vapisevat, olen kaikin tavoin voimaton.Nukkunut olen ehkä kolme neljä tuntia. Ruoka ei maita. Tänään on Äitienpäivä!

Mielenkiintoista, jos sana on sopiva, on se, että sekä äitini että isäni (kesällä 89v.) voivat paremmin kuin minä. Mutta katkera en voi/saa olla.

Mieleeni on tullut tässä ajan kuluessa mm. se, millaista valtaa lääkärit käyttävät.
Vaikka diagnoosi kohdallani pitäisi paikkansa, "syvä masennus", niin ensimmäisen diagnoosin arvaaja vaikuttaa seuraavien tapaan kohdata potilas. Erityisesti sen sain kokea 16.4. Hatanpään ensiavussa, jonne menimme totaalisen pahoinvoinnin ja uupumuksen takia. Puolisoani ei mielellään olisi edes päästetty juttelemaan lääkärin kanssa, vaan nuori 'tyttö' lähes pakeni paikalta puolisoni ilmestyttyä.

Kun hän yritti selittää, että emme olleet tulleet sydänoireiden takia vaan täydellisen uupumuksen, tämä nuori lääkäri väitti sydänoireitten olleen syynä, mistä puolisoni lähes kiihtyi tähdentäen, että syy ei ollut TUO jonkun tulkitsema diagnoosi. Kun pyysimme määräystä jatkotutkimuksiin, tyttö totesi, ettei ollut aihetta jatkotoimenpiteisiin: "Asia on loppuunkäsitelty." Kutsuipa vielä toisen lääkärin ja turvamiehen paikalle!!! Tilanne ei ollut uhkaava, mutta kiire oli pois. HÄVETKÖÖN!

Sairaus

Alku 4.5.

Ajattelen , että alkuna tälle potilaskertomukselle voisin pitää aikaa jo yli kymmenen vuotta sitten. Aikaa, jolloin isäni alkoi oirehtia ja minä tulin ottaneeksi vastuuta ehkä liikaakin sekä äitini että isäni hyvinvoinnista omani kustannuksella.


Nuoruudestani muistan, miten vanhemmat varoittelivat lukemasta lääkärikirjoja todeten, että kun eri sairauksia kuvaavia oireita tutkii, tulee huomanneeksi, että itsellä on niistä useimmat. Nyt kun tieto välittyy huimaa vauhtia, voi olettaa, että vaara –tartuntavaara, on entistäkin suurempi. Olen jopa itse asian kokenut tai kokemassa, mutta vaikka tuon tiedän, on aikoja, jolloin järjen osuus unohtuu - ja mistä sitä todellisuudessa tietääkään...Niin piti kertomani taustoista, joilla saattaa olla vaikutusta nykyiseen vointiini.


Pääsin eläkkeelle kuusikymppisenä. Olin koko ikäni harrastanut liikuntaa jo koulutukseni/ammattini innostamana. Luonnossa liikkuminen oli suurimpia nautintojani - etenkin syksyiset marjastukset mökkimme läheisyydessä olevissa metsissä. Puolisoni ei ollut asiasta niinkään kiinnostunut, mutta suostui karhunpelätiksi, kun pyysin. Nyt tuntuu, että mökillä ei ole juurikaan tekemistä niin maan möyhimisen kuin minkään muunkaan suhteen. Enää en jaksa innostua. (Tänään muuten (5.5.09)kävimme yhdessä omalääkärillä, ja vihdoin hän lupasi kirjoittaa lähetteen sairaalan psykiatriselle, jossa saisin levätä vähän aikaa. Voisivat myös tarkistaa lääkitykseni sopivaksi niin nukkumistani kuin jokapäiväistä pahoinvointiani ajatellen. Ellei sitten kyse ole jostain somaattisesta, joka vaivani aiheuttaa. Joka tapauksessa tuntuu ehkä paremmalta, kun asiat ovat etenemässä - toivottavasti.)

Kirjoittaminen vaatii niin paljon keskittymistä, että on parempi, etten jatka nyt vaan myöhemmin. Enhän päässyt edes asiaan, mutta tätä se on jatkuvasti.

Psykologi kertoi minulle, että olin suuren osan nykyisistä oireistani saanut nettiä selaamalla. Jos näin on, ajattelen, on parempi, etten linkitä tänne kaikkia suosikkisivustojani, saatan levittää sairautta niin tekemällä.

Jospa kertoisin seuraavassa elämästäni - siitä aiemmasta.

Olen laihtunut viime marraskuusta viisi - kuusi kiloa. Mutta ajattelin kertoa jotain taustoista, jotka on tulkittu sairastumiseni syiksi.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen joutunut huolehtimaan vanhempieni hyvinvoinnista. Isäni, nykyään lähes 90-vuotias, on sotainvalidi. Kuusi vuotta sodissa oli hänelle henkisesti raskasta eikä se voinut olla jättämättä jälkiä hänen käytökseensä.

Erityisesti parikymmentä viime vuotta hän käyttäytyi hyvin aggressiivisesti ja oli helposti hermostuva. Vieraita hän ei juuri sietänyt eikä etenkään yllättäen kyläilemään tulleita.Hermot olivat aina kireällä. Kaikista lääkkeistään en edes tiedä, mutta niitä syötettiin oireiseen kuin oireeseen. Jossain vaiheessa - ehkä viitisentoista vuotta sitten - aggressiivisuus alkoi kohdistua äitiini.

Äitini joutui elämään tiukassa komennossa. Nukkumaan tuli mennä kuuden aikoihin eikä television katselu ollut iltaisin mahdollista. Äidistä tuli isäni omaishoitaja, jota on pidettävä täysin järjettömänä ratkaisuna, koska minä olin se, joka pyrin tasoittelemaan heidän elämäänsä ja huolehtimaan kummankin asioista. Tuohon aikaan olin vielä itsekin työelämässä, mutta jaksoin kuitenkin oman perheeni kustannuksella - ja ymmärryksellä - huolehtia kummastakin työstäni.

Noin kymmenen vuotta sitten isäni sai ensimmäisen kerran sairaskohtauksen, jonka takia hänet vietiin sairaalaan keskellä yötä. Minut kutsuttiin ensin paikalle kesken unieni ja ajoin puolen tunnin matkan soittamaan ambulanssin. Seuraavana päivänä isäni oli jo kiivennyt sairaalavuoteen kaiteen yli. Sairaalassaolo kesti viikon ja isä palasi kotiin ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Lääkkeitä vain lisättiin. Äitini alkoi valittaa sydämen rytmihäiriöitä ja kuntonsa heikkoutta. Vein hänet lääkäriin. Lääkkeet korkeaan sokeriin ja sydämen rytmihäiriöihin.

Pari vuotta kului. Isä tyrannisoi entistä pahemmin, mutta sai sitten taas jonkun kohtauksen. Sitä seurasi sairaalareissu. Mutta isä palasi kotiin ja elämä jatkui entisellään aina vain ahdistuen ja sulkeutuen. Minä aloin myös väsyä. Kului vuosia ja kaikki vain paheni. Minä pääsin `ansaitulle ´eläkkeelle. Minusta tuli täyspäiväinen hoitaja vanhemmilleni. Väsymys ja ahdistus kasvoivat.
Siitä seuraavassa enemmän.

5. toukokuuta 2009

Isäni tila paheni. Päivän rytmi oli suunnilleen seuraava:
Herätys noin klo 6. Äitini tuli herätä samaan aikaan keittämään kahvia ja puuroa. Tunniksi pariksi sängylle makoilemaan, minkä jälkeen hankkimani pyöräkelkan kanssa ulkoilemaan.
Lääkkeet olivat äidin vastuulla. Noin 10 kpl eri/samoihin tarkoituksiin. Ulkoilulenkki kesti puolisen tuntia. Tämän jälkeen sänkyyn peittojen alle ja äidin valmistama lounas klo 11-12. Kahvi. Ja sänkyyn.
Vielä jossain vaiheessa äitini sai katsella iltapäivisin televisiosta kotimaisia mustavalkoisia ja kuunnella keittiössä radiota. Sitten tuli kuitenkin aika, jolloin tv:tä ei sallittu, ja radion tuli olla kiinni. Puhelin tuotti suurta kärsimystä, ja isäni huuteli vuoteestaan puhelun tultua, että tahtoi sen loppuvan. Ostimme äidille kännykän, jolla hän saattoi soittaa välttämättömimpiä puheluita toiseen huoneeseen sulkeuduttuaan.

Klo 14.00:n aikoihin oli jälleen lääkkeiden aika, minkä jälkeen äitinikin oli mentävä vuoteelleen muka nukkumaan. Illemmalla viiden aikoihin oli puuron aika, jonka valmisti äiti. Yhdeksän aikoihin saatettiin juoda kahvit ja syödä voileipää, ja tietysti lääkkeet, minkä jälkeen alkoi yö. Vieraita ei ollut päästetty klo 15.00 jälkeen sisälle.

Äidin oma päivittäinen ulkoiluaika oli puolisen tuntia samoihin aikoihin kuin isänkin.Yö, muilta suljettu aika, alkoi siis kello kolme iltapäivällä. Äiti alkoi uupua, ja lähdin etsimään vaihtoehtoja elämän sisältöön. Kaikki sosiaali- ja vanhuspalvelut - avosellaiset - läpikäytyämme, saimme isäni vihdoin kaupungin vanhainkotiin. Tähän rumbaan oli kulunut kymmenisen vuotta.

Pääsin siis eläkkeelle pari vuotta sitten, mutta en sille autuaalle vapaa-ajalle, jonka ajattelin ansainneeni.Kaikkien palvelujen hankkiminen oli langennut minulle, ja olin ehkä niihin koukkuuntunutkin. Lähes kaiken aikani vietin ajattelemalla ja hankkimalla vaihtoehtoja, toimintoja, apuvälineitä yms. vanhempieni selviämiseksi.


Jossain vaiheessa puolisoni totesi liki kiukuissaan, että käy niin, että sinä kuolet ensimmäisenä, sitten äitisi ja viimeisenä isäsi. Nyt tuntuu siltä, että tuo lohkaisu oli liki ennustus.

6. toukokuuta 2009

Isäni on 20% sotainvalidi. Tampereella on Sotainvalidien Veljeskoti, johon vakiasukkaaksi pääsee 25% sotainvalidi. Isäni on kaikkiaan 100% invalidi, mutta siis sodasta johtuvaa on 20%, joka ei riitä vakihoitopaikkaan. Säätiö onkin jo tyhjeneviä tilojaan ymmärtänyt vuokrata Tays:lle, josta erityisesti tekonivelsairaala Coxa (yksityinen yritys) on ilmeisesti kyennyt maksamaan parhaan hinnan, koska käyttää tiloja omien potilaittensa leikkausten jälkeiseen kuntouttamiseen. Tämä kaikki on luonnollisesti pois sodissa vammautuneilta.Veljeskoti olisi ollut oivallinen paikka isälleni, mutta prosentit eivät riittäneet!

Tampereen Koukkuniemi on ollut pitkään täynnä, joten sinne pääseminen oli tuskallista vaatien jatkuvaa hereillä oloa ja aktiivisuuttani. Kun hän yli vuoden jonottamisen jälkeen sai sieltä paikan, olin kuluttanut voimavarojani jo kaiketi liikaa. No, paikka kuitenkin järjestyi. WC:t käytävällä ja huone alta kymmenen neliötä.Hän ehti olla Koukkuniemessä neljä kuukautta, kun hän sitten eräänä yönä kaatui WC-reissullaan, minkä seurauksena lonkka murtui. Sairaalaan, ja lonkka leikattiin parin päivän päästä.

Peruimme Budapestin matkamme, koska tilanne vaikutti siltä, että leikkaus olisi voinut olla kohtalokas. Leikkauksen jälkeisenä päivänä isäni palautettiin Koukkuniemen sairaalaosastolle.Sanomattakin lienee selvää, että pettymys - rohkenen sen sanoa - ja paine jatkui jopa kasvoi.Lopetan taas...

7. toukokuuta 2009

Eilen oli taas huono päivä. En ole päässyt ajatuksesta, että kaiken takana on jokin somaattinen sairaus. Jalkani tärisevät/vapisevat, enkä jaksa tehdä mitään tai innostua mistään.

Tahdon nähdä vielä Mökin ja päästä marjaan. Itkin paljon. Odotan, että lähete psykiatriseen toimisi nopeasti. Kesä on ovella ja terveet ihmiset lenkkeilevät ja valmistelevat puutarhojaan. Minä en jaksa tehdä mitään.

Odotan iltaa kaiken päivää. Päivällä en kykene ottamaan torkkuja - se ei vaan onnistu. Jos joskus olen vaipumassa uneen, tulee ikään kuin piikki, joka herättää, minkä jälkeen olo on huono ja vapisevainen koko päivän. Mirtazapin ja Imovane auttavat yöllä, kun vielä otan keskellä yötä Imovanen puolikkaan. Aamulla en tänäänkään tiennyt, nukuinko yötä. Voisiko tämä olla sittenkin syöpää tai jokin muu aivokasvain. Hypoteesi, jonka varassa elän on syvä masennus. En tahdo kuolla vielä.

Jos joku lukee tätä blogiani, vakuutan, että kyseesä ei olemikään leikki. Tämä on totta. Kommentointi voisi olla apu.


Koukkuniemessä isäni oli kolme-neljä kuukautta. Sairasosasto oli ankea paikka. Kävin joka päivä ruokkimassa, hoitohenkilöstöä oli liian vähän. Vaippoihin oli kaikkien paskantaminen niin illalla kuin päivällä - kaikki olivat liikuntakyvyttömiä. Tuntui, että potilaita kohdeltiin kuin elukoita. Mutta enpä rohjennut suutani aukaista, pelkäsin, että isäni saisi kokea nahoissaan, jos alan suutani aukoa.

Vihdoin kunto kuitenkin palautui niin, että hänet siirrettiin kotimme lähellä olevaan vanhainkotiin. Paikka on siisti ja koko lailla kelvollinen, mutta henkilökuntaa ei ole riitävästi sielläkään. Kun paikka oli kävelymatkan päässä, myös äitini pääsee käymään siellä helposti. Jatkoin kuitenkin omia päivittäisiä käyntejäni, ja autoin ja jopa opastin henkilökuntaa isäni käsittelyssä - terveydenhuoltoalalla kun olin työelämäni viettänyt.

Asiat alkoivat jotenkin tasaantua ja tilanne tuntui olevan hallinnassa. Muodollisesti asiat olivat kunnossa, minun olisi pitänyt olla tyytyväinen. En kuitenkaan osannut päästää irti.Syksyn aikana olin alkanut oirehtia unen puutteesta. Nukuin vain kolme-neljä tuntia yössä.

Ensimmäinen joulukuuta menin omalääkärille syynä rytmihäiriöt ja unettomuus sekä ruokahaluttomuus, ja yleensä sydämen seudun tuntemukset. Diagnoosi oli masennus ja lääkehoito Mirtazapin 15mg iltaisin.

Jos teen yhteenvetoa kaikesta ennen Joulukuuta tapahtunutta, niin historia lyhennettynä on kutakuinkin seuraava: 10 vuotta vanhempien hoitoa - 24h/vrk,taistelua hoitopaikan saamiseksi, oma elämä kärsinyt, kun on jatkuvasti joutunut olemaan kiinni, kun vakipaikka isälle vihdoin saatiin niin äidillä kunto parantunut etc. - huolta niistä.

Kun lopulta nykyinen paikka saatiin isälle, tilanne 'helpottui', paitsi sen suhteen, että olin jo tottunut liki jokapäiväiseen huolehtimiseen. 1.12.08 menin lääkäriin univaikeuksien ja rytmihäiriöiden takia - määrättiin Mirtazapin ja todettiin masennus (hypoteesi)!? Aloitin Mirtazapiinin siis joulukuun alussa, aloin nukkua liki hyvin. Asiat tuntuivat sujuvan alkusivuvaikutuksista selvittyäni - jalkojen nykimisestä, kovalta kuuluvista äänistä jne. Tilanne tasaantui ja päätin lopettaa M:n syönnin 19.1.09 vähentämällä puolikkaaseen viikon ajan. Mitään vierotusoireita ei ilmennyt.Seuraavassa helmikuun puoliväliin...


Yhteenvetoja vielä


En edes muista, mitä kaikkea olen kertonut,
Olo tasaantui ja lopetin M:n tammikuun puolivälissä. Olimme puolisoni kanssa luistelemassa ja jonkin verran hiihtämässä. Sitten unettomuus iski taas ja oireet viittasivat ensimmäisenä yönä sydäninfarktiin puristavine tunteineen ja pahoinvointisuuksineen. Ambulanssilla Hatanpäälle.

Ensiapu ei löytänyt mitään erityistä. Kotiin. Mahalaukku on tähystetty yksityisellä, kardiologi on ottanut ultraäänikuvan etc. Löydös oli krooninen mahakatarri, johon Nexiumia, jota söin kuukauden verran, kipua oli ollut ylävatsalla.



Kuten kerroin puoleen helmikuuta meni ilman mielialalääkkeitä siis kuukauden verran. Elämä oli normaalia eikä mitään murheita tai vieroitusoireita ilmennyt. Harrastin liikuntaa kuten aiemmin, hiihtelin ja luistelin ja kävin jumpassa. 17.2. oli kohtalainen pakkaspäivä, olin jumpalla ja jossain venytysliikkeessä tuntui pistävä kipu lapaluiden välissä.

Ajattelin, että kyseessä oli noidan nuoli tai jokin venähdys. Kipu vaivasi koko viikon ja lisäksi aloin voida pahoin 19.2. yöllä hikoilin ja olo oli huono, samoin 20.2. voin pahoin koko päivän ja yö oli uneton ja rintaa ja kylkiä puristi. Olin varma jostain sydänperäisestä vaivasta. Puolisoni tilasi aamuyöstä ambulanssin ja menin ensiapuun. Mitään dramaattista ei kolmen tunnin makuuttamisen ja sydänkäyrän mukaan ilmennyt, joten jouduin kotiin takaisin ilman uusia lääkkeitä tai ohjeita. Ei ongelmia!!! Seuraava yö oli jälleen paha, huonovointisuutta jne. Sunnuntain olin sisällä koko päivän ja olo oli oksettava.Maanantain vastainen yö 23.2. jälleen ensimmäisen ensiapuun menon kaltainen.

Aamulla ensiapuun ambulanssilla, tarkkailuun Taysiin, jossa seuraava yö. Epäiltiin jotain mahaperäistä ja määrättiin Nexiumia mahdolliseen refluksitautiin, sitten kotiin.

Yöt jälleen huonoja ja 26.2. Mehiläiseen mahalaukun tähystykseen, krooninen mahakatarri ja haavauma - Nexiumia.27.2. yöksi Mirtazapinin puolikas, samoin siitä eteenpäin. Siitä eteenpäin Nexiumia ja Mirtazapiinia, mutta olo jatkuvasti huono, voimat vähenivät. Sydämen ultraäänikuvaus Mehiläisessä Maaliskuussa - ei erityistä l. normaali.

Olo jatkuvasti huonompi, unettomuutta ja huonoa oloa. Yöt kamalia. 16.4. aamulla ensiapuun kokonaisvaltaisen huonovointisuuden takia, lääkäritytön kommentti : Lisätään Mirtazapiinia ja kotiin. Imovanea yöksi. Sydänkäyrää ei edes otettu. Mieliala alkoi todella tuntua epätoivoiselta, kun toivomiimme jatkotutkimuksiin suhtauduttiin: asia loppuunkäsitelty - kommentilla.

Ja olo senkun paheni.Voimat katosivat hiljalleen, ja vasta 5.5.09 omalääkäri totesi, että tilanne vaikuttaa nyt kyllä pahalta, kysyi mitä ajattelemme psykiatrisesta osastosta. Hän kirjoitti kiireellisenä lähetteen Taysin psykiatriseen. Kutsua olen odottanut ja odotan taas maanantain postissa.


Olen epätoivoinen, jatkuvasti pelkään, että kyseessä on jokin nopea somaattinen sairaus. Tämä epätietoisuus on todella kiduttavaa, ja siitä kärsii puolisoni ja kaikki läheiseni.Kirjoitan tämän nyt pikaisesti, jotta jotain evidenssiä jäisi jälkeen, jos sitä tarvitaan. Toivottavasti ei, muta auttakaa ihmiset, jos suinkin voitte ja tahdotte.

Ja kaiken takana on hypoteesi masennuksesta, joka selittää kaiken - sitäkin jo puolen vuoden pallottelun jälkeen on, mutta kovin pettynyt olen julkiseen terveydenhoitoon ja Hatanpään ensiapuun.